Ladies joutui taipumaan Lahden osaturnauksessa

Titans Ladies - Lahti Predators Naiset

Turku Titans Ladies hävisi kärkikamppailun ottamalla niukasti takkiin Chiefettesiltä 14-11. Alun hyvän jakson jälkeen leidit hiipuivat ensimmäisen puoliajan loppua kohti, ja toisen puoliajan alku oli täysi katastrofi. Puolustuksessa ovet olivat levällään kuin vanhan piian reidet. Chiefettes kuittasi neljä maalia toisen puoliajan alkuun. Tilanne kohentui, kun Terhi ”Konna” Pinomäki siirrettiin puolustukseen tukkimaan syntyneitä aukkoja.

Tämän jälkeen peli oli tasaista ja loppua kohti Titans kiihdytti tahtia, mutta aika loppui lopulta kesken. Leidien tehokkain oli jälleen Päivi ”Päve” Huhtanen, joka oli mukana lähes kaikissa titaanittarien maaleissa. Huhtasen 6+3 tehoja säestivät Laura ”Iso-L” Koski-Sipilä (3+0) ja Laura ”Late” Jämsen (2+0).

Päivän toisessa ottelussa Titans Ladies löylytti Lahti Predatorsin naiset vakuuttavin 33-0 lukemin. Titansista pisteitä ahnehtivat Päve Huhtanen (13+10), Iso-L Koski-Sipilä (6+4) ja Late Jämsen (5+3). Lisäksi Raisa ”Raikku” Puhakka särki maalikirouksensa ruiskaisemalla maalin ja kuoruttamalla vielä pelinsä yhdellä syöttöpisteellä. Titansin kannattajat janoavat lisää!